Tuusulan Helluntaiseurakunnalla on vuosikymmenten kokemus lähetystyöstä sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Seurakunta lähetti ensimmäinen kansainvälisen lähetystyöntekijänsä Etiopiaan 1990 -luvun alkupuolella. Muita lähetystyökohteita 2000 –luvulla ovat olleet mm. Kuuba, Espanja, Saksa, Puola, Thaimaa, vainotut kristityt (lähi-idän maat, arabimaat, Afrikka).
Seurakunnan lähetystyö perustuu Herran Jeesuksen Kristuksen antamaan lähetyskäskyyn Raamatussa: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Mark. 16:15, Mat. 28:19-20.
Seurakunnan lähetystyössä painottuvat valittujen lähetyskohteiden lisäksi myös erityisesti juutalaisten evankelioiminen sekä seurakuntien perustaminen paikkoihin, joissa uskosta osattomia ihmisiä ei ole vielä aikaisemmin saavutettu Jeesukselle Kristukselle. Lisäksi pidämme tärkeänä huolehtia vainotuista Herraan Jeesuksen Kristukseen uskovista sisarista ja veljistä ympäri maailmaa: ”Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;” Matteus 25:35.