TULESSA KOETELTAVA USKO
”Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.” 2Kor 4:17-18.
Paavali näki uskossa ahdistusten tuolle puolelle; yli ahdistusten ja yli ajallisen elämän. Hän tiesi, että hän oli menossa kohti Taivasten valtakuntaa ja että tämä lyhyt aika tässä ajassa kärsimyksineen ja ahdistuksineen oli vain väliaikaista. Hän tiesi, että tämä kaikki kestää vain hetken, eikä merkinnyt mitään verrattuna edessä olevaan iankaikkiseen elämään ja siihen määrättömään kirkkauteen, johon kärsimykset päättyvät. Paavalin katse oli kiinnitetty näkymättömiin iankaikkisuudessa. Herran päivänä hänen palkkansa tultaisiin maksamaan uskollisuudesta Jeesuksen seuraajana, ei kuitenkaan tästä maailmasta saatavan kunnian mukaisesti, Matteus 5:12.
Ajalliset olosuhteet punnitsevat ja tuovat näkyviin meissä olevan uskon todellisuuden. Uskoamme koetellaan päivittäin. Kuvamme Jumalasta tulee haastetuksi. Näin käy varsinkin silloin, kun elämämme turvallisiksi koetut rakenteet tai asiat muuttuvat. Silloin katsomme itseämme Pyhän Hengen valaisemana Jumalan Sanan totuuksien äärellä. Siinä tulemme paljastetuksi, millaisilla aineksilla olemme uskoamme rakentaneet; ”…jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin;” 1Kor 3:12-13. Uskomme rakennusaineet voivat olla iankaikkisen elämän tai ajallisen elämän rakennusaineita; tulessa kestäviä ja ikuisia, tai tulessa palavia ja ajallisia. Elämän olosuhteilla on tarkoitus näyttää totuus uskostamme Jeesukseen Kristukseen. On Jumalan suurta armoa, että tekomme tulee näkyviin jo tässä ajassa, ja voimme sen seurauksena tehdä parannusta ja kasvaa uskossamme!
Kun Mooses oli Jumalan kanssa neuvottelussa Siinain vuorella, eikä tullut sieltä alas Israelin kansan odottamassa aikataulussa, he kääntyivät epäjumalanpalvelukseen. Tämä osoittaa sen, että Israelin kansan sydämen usko oli kiinnittynyt kansan johtajaan Moosekseen, 2Moos 32:1-4. Heidän puheensa ja tekonsa paljastivat, että Mooses oli se, joka oli heidät johdattanut pois Egyptistä, ei Israelin Jumala. Voimme nähdä, että kansan uskon kohde oli Mooses. Kun Mooses oli ”poissa”, he kääntyivät epäjumalanpalvelukseen ja sytyttivät Jumalan vihan. Israelin kansan usko ei ollut koeteltua sydämen uskoa ja kuuliaisuutta Jumalalle. Kansa oli kiinnittänyt toivonsa ja uskonsa yhden ihmisen uskoon. Siitä kansa haki hetkellistä, näkyväistä turvaa ja lohtua itselleen ”hetkisen kestävissä ahdistuksissa”. Kansa kaatui tai pysyi pystyssä sen mukaan, mitä Mooses oli heille.
Nykypäivänä kohtaamme Israelin kansan kaltaisia tilanteita. Emme ole koetusten ulkopuolella. Niiden keskellä saatamme lähteä etsimään toivoa, vastauksia ja ratkaisuja ihmisiltä, Mooseksen kaltaisilta ”välimiehiltä”. Käytämme runsaasti aikaa heidän hyvien saarnojen kuulemiseen. Luemme lukuisia heidän hyviä hengellisiä kirjoja. Käymme heidän hengellisissä kokouksissa. Ja kun olemme löytäneet voidellun Jumalan miehen, jonka uskoa olemme lähteneet seuraamaan, silloin meille on käynyt Israelin kansan tavoin. Uskomme kohde on vaihtunut Jeesuksesta Kristuksesta, uuden liiton välimiehestä ajalliseen ”välimieheen”, ihmiseen. Toisen uskoa seuraten ei tarvitse enää tehdä itse työtä oman uskon kasvun eteen. Näin rakennamme uskoamme helposti ajallisilla ja palavilla rakennusaineilla. Kun koetukset tulevat, katseemme on kiinnitetty näkyväisiin asioihin emmekä kestä uskossa olosuhteiden läpi. Missä silloin on turvamme?
Epäuskoinen Israelin kansa ei uskonut sydämessään Jumalan lupauksiin ja jäi saapumatta luvattuun maahan. Jokainen meistä tulee koetusten keskellä paljastetuksi sydämen uskostaan Kristukseen; miten Kristuksen vaikuttama usko on saanut kasvaa minussa, ja miten olen nähnyt vaivaa uskoni kasvun eteen. Silloin joudumme vastaamaan rehellisesti kysymykseen, ovatko elämämme mielenkiinnon kohteet olleet ajallisissa vai iankaikkisissa? Kun rakentamamme ajalliset turvarakennelmat horjuvat ja tuhoutuvat koetuksissa, mitä uskostamme oikeastaan jää jäljelle Jumalan edessä? Kun katsomme lopputulosta, petymmekö Jumalaan vai itseemme? Koettelemukset näyttävät sydämen uskomme todellisuuden Kristuksessa. Siksi Jumalan Sana käskee koettelemaan itseämme: ” Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.” 2Kor 13:5.
Tutkittavaksi sydämissämme jää se, onko uskoni ankkuroitunut Jumalan Sanan kautta Jeesukseen Kristukseen, ja onko Hän saanut kasvaa minussa niin, että katseeni on kiinnitetty iankaikkisuuteen Hänessä, yli ahdistusten ja yli ajallisen elämän? Olenko ostanut Häneltä kultaa, tulessa puhdistettua uskon rakennusainetta? Onko Hän sydämessäni ensimmäinen mielenkiinnon kohde, joka näkyy Hänen kanssaan käytettävänä aikana? Olenko antanut Jumalan armon tehdä työtä itsessäni Jumalan Sanan kautta niin, että olen kasvanut ”uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään”? Efe 4:13b. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat, 1Kor 15:19. Itsellemme ajallisiksi turvarakenteiksi rakentamamme asiat ovat yksi toisensa perään purkutuomion alla. Kaikki mikä ei ole rakennettu elämäämme Jumalan Sanalla, tulee tulella koeteltavaksi Herran päivänä. Herran ilmestymisen päivänä jäljelle jää vain totuus uskostamme Jeesukseen Kristukseen. Ja mikä on se totuus kohdallamme silloin?
Tämän ajan kärsimykset eivät ole verrattavissa mitenkään siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihinTaivaallisissa. Odotamme vanhurskauden seppelettä, kuten jokainen Herramme ilmestymistä rakastava ihminen tekee ja joka tulee kirkastetuksi Hänessä. 2Tim. 4:8. Tämä lyhyt aika tässä ajassa kärsimyksineen ja ahdistuksineen on vain väliaikaista. Tiedämme, että tämä kaikki kestää vain hetken, eikä ole mitään verrattuna edessä olevaan iankaikkiseen elämään ja siihen määrättömään kirkkauteen, johon kärsimykset päättyvät. Siksi”…pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.” Hebr 12:1b-2. Muistetaan, että Herran päivänä palkkamme tullaan maksamaan uskollisuudesta Jeesuksen seuraajina, ei tästä maailmasta saatavan kunnian mukaisesti.
Saakoon julistettu Jumalan Sana puhua meille Jumalan totuuksia Pyhässä Hengessä ja tuottaa sydämissämme runsaan hyvän maan sadon Jumalan kunniaksi!
Marko Honkanen
Tuusulan Helluntaiseurakunta