Rintamavastuu vai -karkuruus?

RINTAMAVASTUU VAI -KARKURUUS?

Sodassa rintamakarkurit, eli käpykaartilaiset, ovat halveksittu ja kiinni saataessa jopa kuolemaantuomittu ryhmä. Paavalin mukaan olemme hengellisessä sodassa mutta valtaosa kristityistä ei suhtaudu hengelliseen elämään sotatilan vakavuudella. Toisin on maissa, joissa kristittyjä vainotaan. Maailman tapahtumat viestivät: Jumalalla näyttäisi olevan meille asiaa. Paavalin sanoin: ”Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!” (Ef. 5:14)

Umpikujassa

Jeesuksen seuraajat ovat aina olleet sekalainen joukko. Jeesusta seuratessa myös suhde seurattavaan on kehittynyt eri tavoin. Ensimmäisten opetuslasten kohdalla Jeesuksen seuraaminen johti umpikujaan – ristin äärelle. Pietari, tuo impulsiivinen kalastaja, sanoi ehtoollisaterialla: ”Herra sinun kanssasi minä olen valmis menemään sekä vankeuteen että kuolemaan. ”Ei Pietari kerskannut sanoessaan ”Sinun kanssasi.” Aterialta siirryttiin Öljymäelle ja vangitsijat saapuivat. Luukas kertoo: ”Ja Pietari seisoi taempana:” Tapahtumat ja niiden pelottavuus olivat erottaneet Pietarin Jeesuksen seurasta. Luukkaan realistinen kerronta jatkuu: ”Ja he virittivät valkean keskelle esipihaa ja asettuivat yhdessä istumaan, ja Pietari istui heidän joukkoonsa…” Nyt Pietari oli joutunut jo pois omiensa joukosta ja oli ”heidän joukossaan”. Tämä johti siihen, että ensimmäisestä tunnustajasta tuli kieltäjä. Pietari katui, pyrki ja pääsi takaisin Jeesuksen seuraan ja oli myös valmis kuolemaan.

Tämä kehityskaari on syytä huomioida tarkasti. Jeesuksen seurassa, taempana ja muiden seurassa – kieltäminen. Usein juuri Jeesuksen seuraamisesta johtuvat vaikeudet ovat kieltämiseen johtavan kehityksen takana. Kaikilla ei ole Pietarin rohkeutta ja niin liitytään ”käpykaartilaisten” joukkoon.

Rintamavastuussa

Eturintamassakin voidaan olla näennäisen rauhassa ja turvallisesti. Näin tapahtui esim. viime sodan asemasotavaiheessa. Oltiin paikallaan omissa poteroissa. Toiminnallinen aloite luovutettiin viholliselle tunnetuin seurauksin. Samalla tavalla voi käydä sekä seurakunta- että lähetystyössä.

Rintamavastuun oikein ymmärtäminen on avain menestykseen kaikissa olosuhteissa. Voimmeko siis oppia jotain vainotun ja kärsivän seurakunnan toiminnasta? Varmasti voimme mutta tahdommeko?

Klubi vai seurakunta?

Seurakunnan arvo on kärsinyt inflaation kehittyneissä ja jälkikristillisissä maissa. Meille seurakunta ja sen jäsenyys eivät enää ole elintärkeitä kysymyksiä. Ajastamme kilpaillaan ja liian usein. Jopa seurakunnan Jumalanpalvelukset häviävät kilpailun samaan aikaan TV:stä tuleville jääkiekon-, hiihdon-, yleisurheilun MM, Olympia, MM-ralli yms. lähetyksille. Ja onhan meillä kristillinen TV ja Radio. Miksi siis vaivautua uskovien yhteyteen istumaan koville kirkonpenkeille? Seurakunnat kilpailevat myös keskenään kokouksiin osallistujien määrästä. Jos kotiseurakunnassa puhuu vain ”se meidän Matti” ja laulaa oma epävireinen kuoro ja naapurissa on saarna kansainvälinen evankelista ja on hyvä bändi, niin kumpaan menen. Menenkö sinne, jossa paras ohjelmallisuus antaa ”klubimaksulleni” parhaan vastineen vai käynkö omassa seurakunnassani, jonne maksan kymmenykset tuloistani ja ajastani etsien palveluspaikkaani.

Vainotun ja kärsivän seurakunnan opetus on selkeä: seurakunta ei ole kerho tai klubi vaan Kristuksen ruumis, jolla on yksi tehtävä. Tehdä Pyhän Hengen varustamana ja valtuuttamana Jeesus eläväksi ja todelliseksi seurakunnan ulkopuoliselle yhteiskunnalle kustannuksista välittämättä. Eturintamalla tiedetään; en selviä yksin, tarvitsen muita ja muut tarvitsevat minua. Seurakunta ja sen jäsenyys ovat hengellisen elämän perusta ja elinehto.

Varustautuminen ja koulutus

Sota on vakava asia niin yksilölle kuin koko maalle. Kaikki voimavarat on valjastettu yhtä tarkoitusta varten – sodasta selviämiseen. Armeijat varustavat ja kouluttavat joukkojaan rauhan aikana pahinta mahdollista tilannetta varten. Mikään armeija ei kuvittele selviävänsä mahdollisesta sodasta kouluttamalla joukkojaan 90 minuuttia viikossa jopa niin, että usein vain kolmasosa vahvuudesta on paikalla. Mutta ”hengellinen armeija” kuvittelee näin siellä missä vihollinen on tunnistamaton ja näkymätön.

Vainotun ja kärsivän seurakunnan opetus on jälleen kirkas. Seurakunnissa ja Raamattukouluissa uskovat varustetaan eturintaman työntekijöiksi kukin oman kutsumuksensa mukaan. Rukouselämästä kaikki lähtee. Seurakunnissa ja Raamattukouluissa herätään aamulla anivarhain rukoilemaan. Olosuhteet ovat haastavat mutta seurakunnan yhteys koetaan elintärkeäksi ja niinpä sunnuntai on Jumalaa ja seurakuntaa varten. Jumalan Sanaa opetetaan aamusta iltaan. Tullaan yhteen vaikka tiedetään, että rukoushuone voi joutua hyökkäyksen kohteeksi. Äärioloissa, kuten Pohjois-Koreassa, on myös opittu se, että mitä et voi tehdä salassa, tee se julkisesti.

Vainottu seurakunta opettaa meitä: Rukoilkaa Pyhän Hengen voimaa tunnistaaksenne se näkymätön vihollinen omassa ja seurakuntienne elämässä. Rukoilkaa sitten, että saisitte rohkeutta ja voimaa tuhota tuo vihollinen.

Olisiko syytä julistaa hengellinen liikekannalle pano ja aloittaa ylimääräiset harjoitukset koko Suomen Siionin nukkuvalle reserville?

Aki Miettinen
Tuusulan Helluntaiseurakunta