Lähetystyö – ei käytössä

Tuusulan Helluntaiseurakunnalla on vuosikymmenten kokemus lähetystyöstä sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Seurakunta lähetti ensimmäinen kansainvälisen lähetystyöntekijänsä Etiopiaan 1990 -luvun alkupuolella. Tämän jälkeen muita lähetystyökohteita 2000 –luvulla ovat olleet mm. Kuuba, Espanja, Saksa, Puola, Thaimaa, vainotut kristityt (Lähi-Idän ja Aasian maat, Afrikka).
Seurakunnan lähetystyössä painottuvat erityisesti sekä juutalaisten että pakanoiden evankelioiminen ja sen työn seurauksena syntyneiden seurakuntien perustaminen paikkoihin, joissa uskosta osattomia ihmisiä ei ole vielä aikaisemmin saavutettu Jeesukselle Kristukselle.
Seurakunnan kansainvälinen lähetystyönäky ja -strategia perustuvat Jeesuksen lähetyskäskyn toteuttamiseen siellä, missä evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ei ole vielä aikaisemmin julistettu.
Seurakunnan nykyiset lähetystyökohteet löydät alta.

Suomi

Suomen lähetystyökohde

Seurakunnan lähin ja tärkein lähetystyökohde on Tuusula. Seurakunnan tehtävänä on viedä ja julistaa Jumalan kirkkauden evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta kaikkialle tuusulaan ja kaikille tuusulalaisille. Jumalan tahto on, että jokainen tuusulalainen kääntyisi, ottaisi vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen ja saisi iankkaikkisen elämän lahjan Jeesuksessa Kristuksessa.

Tuusulan väkiluku on noin 38 000. Heistä todennäköisesti suurin osa on kuullut evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta elämässään.

Israel

Puolan lähetystyökohde

Seurakunnan lähetystyökohde Puolassa sijaitsee Koratin kaupungissa. Jumalan valtakunnan evankeliumin lähetystyötä juutalaisten keskukudessa tekee Paula Junttila. Paula Junttilan näkynä on evankelioida juutalaisia ja johdattaa heidät vastaanottamaan Messiaan, Jeesuksen Kristuksen.

Israelin väkiluku on noin 7 miljoonaa. Heistä yli 70 % ei ole kuullut evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta elämässään. Vain 0,1 % thaimaalaisista on kristittyjä.

Thaimaa

Thaimaan lähetystyökohde

Seurakunnan lähetystyökohde Thaimaassa sijaitsee Koratin kaupungissa. Jumalan valtakunnan evankeliumin lähetystyötä siellä tekevät lähetit Yrjö ja Elisabeth Pajunen. Pajusten näkynä on evankelioida saavuttamattomia kyliä Thaimaassa ja perustaa uusia seurakuntia näille alueille.

Thaimaan väkiluku on noin 70 miljoonaa. Heistä yli 70 % ei ole kuullut evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta elämässään. Vain 0,1 % thaimaalaisista on kristittyjä.

Vainotut kristityt

Hover Box Element

Marttyyrien Ääni ry (ent. Stefanus-Lähetys ry) on vuonna 1973 perustettu tunnustuskuntiin sitoutumaton yhdistys, jonka tarkoituksena on palvella eri tavoin vainottuja kristittyjä maailmanlaajuisesti. Yhdistyksemme toimii yhteistyössä muiden Marttyyrien Ääni -toimistojen kanssa. Tällä hetkellä toimistojamme löytyy 20 eri maasta. Yhteistyötämme koordinoi International Christian Association (ICA).Toimintanäkymme perustuu Hebrealaiskirjeen 13:3 jakeeseen: ”Muistakaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis.”